|
|
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Mikä LED on?
LED (engl. Light-Emitting Diode) eli loistediodi, hohtodiodi tai ledi on puolijohdekomponentti, joka säteilee valoa, kun sen läpi johdetaan sähkövirta. Lediä kutsutaan arkikielessä myös valodiodiksi, vaikka historiallisesti valodiodi eli fotodiodi tarkoittaa valolle herkkää diodia. Ledien valmistusmateriaali määrää komponentin lähettämän valon värin, jota voidaan edelleen muokata ledin pintaan lisätyillä kalvoilla ja pinnoitteilla. LEDejä käytettiin pitkään lähes yksinomaan elektronisten laitteiden merkkivaloina ja näyttötauluissa, LED-näytöissä, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana ne ovat alkaneet yleistyä myös valaistuksessa. Tämän ovat tehneet mahdolliseksi entistä valovoimaisempien ledien kehittyminen ja etenkin valkoisen LED:in keksiminen. Valkoisen ledin kehittäjälle Shuji Nakamuralle myönnettiin Millennium-teknologiapalkinto vuonna 2006. Valkoinen ledi perustuu siniseen lediin, joka on päällystetty fluoresoivalla loisteaineella, joka muuntaa osan säteilystä kellertäväksi niin, että silmän aistima valon väri on valkoinen. Oversol oli alansa ainoana yrityksenä mukana Millenium -palkintogaalassa 2006 edustamassa suomalaista led-osaamista.
Mikä on OLED?Organic Light-Emitting Diode (OLED on hohtodiodi (LED), jonka elektroluminesenssikerros on korvattu kalvolla, jossa on orgaanisia yhdisteitä. OLEDiä on käytetty mm. TV:n ja tietokoneen näytöissä sekä matkapuhelimissa. OLEDistä kehitetään jatkuvasti uusia sovelluksia myös valaistukseen.
Mitä hyötyä LEDeistä on?Ledit ovat valonlähteinä hehkulamppuun verrattuna erittäin pienikokoisia ja mekaanisesti kestäviä: niissä ei ole helposti rikki menevää lasikuorta eikä hehkulankaa. Ledit ovat myös oikein asennettuna pitkäikäisiä. Valkoisilla ledeillä sininen valo muutetaan loisteaineen avulla valkoisemmaksi. Ledien suhteellisen hyvä suuntaavuus tekee niistä myös sisustuksellisesti houkuttelevia valonlähteitä. Parhaimpien valkoisten, kirkkaiden ledien hyötysuhde on loisteputkien luokkaa ja hehkulamppuihin verrattuna moninkertainen. Ledit luokitellaan huoltovapaiksi: vaihtoväli on tyypillisesti yli 10 000 tuntia. Kestoikä määritellään tyypillisesti ajaksi, jonka kuluttua valoteho on pudonnut 70 prosenttiin alkuperäisestä tasosta. LED:n rikkoontuminen siten, että siitä ei tule valoa, on erittäin harvinaista, ja silloinkin se on yleensä vioittunut jonkin ulkopuolisen voiman vaikutuksesta. Ledit soveltuvat hyvin akkukäyttöisiin sovelluksiin.
Mitä tarkoittaa valon värin lämpötila?Värilämpötila (engl. color temperature) on valkoiseksi käsitetyn valon, kuten auringonvalon ja lamppujen valojen mitattava ominaisuus. Värilämpötilan yksikkö on kelvin. Värilämpötilan noustessa valon väri muuttuu punaisesta (2000 K) siniseksi (12 000–18 000 K). Ihminen näkee värilämpötiloja n. 2790–11 000 kelvinin välillä. Voimakkaasti värillisellä valolla ei ole värilämpötilaa.
Arkikielessä keltaiseen vivahtavia valonlähteitä kutsutaan "lämpimiksi" ja sinertäviä "viileiksi" tai "kylmiksi". Kuitenkin keltasävyisen valonlähteen varsinainen värilämpötila on matalampi kuin sinisävyisen. Keinovalon värilämpötila otetaan huomioon, kun tila valaistaan sisustukseen ja tavoiteltuun tunnelmaan sopivalla tavalla. Tavallisen hehkulampun värilämpötila on 2700 K ja halogeenilampun noin 3000 K. Kotikäytössä suositaan yleensä matalahkon värilämpötilan lamppuja, koska niiden valo koetaan kodikkaan miellyttäväksi. Julkisissa tiloissa tavanomaisia ovat valkoisemmat 4000 K loistelamput. Päivänvalolampuiksi nimitetään lamppuja, joiden värilämpötila on yli 5000 K.
Mitä tarkoittaa värintoistoindeksi, Ra-indeksi ja CRI?Värintoistoindeksi (lyhenne CRI, englanniksi colour rendering index) eli Ra-indeksi kertoo valonlähteen tuottaman valon kyvystä toistaa värejä. Valo, jonka värintoistoindeksi on yli 80, koetaan yleensä varsin luonnolliseksi. Indeksiltään alle 70:n jäävä valo taas koetaan luonnottomaksi tai värittyneeksi, tai jotkin tietyt kohteet näyttävät valossa omituisilta. Yleisistä valonlähteistä hehkulampuilla on värintoistoindeksi 100, samoin kuin auringonvalolla. Teollisuus- ja liikennevalaisimien värintoistoindeksit ovat usein 20–60 (matalapainenatriumlampulla 0). Tavallisten loisteputkien värintoistoindeksit ovat 80–85. Värintoistoindeksin ei nykyään katsota tyydyttävästi mittaavan uusien valonlähteiden, kuten valkoisten ledien subjektiivisia ominaisuuksia, joten kansainvälinen valaistuskomissio CIE valmistelee parhaillaan uutta, tarkempaa menetelmää.
Mitä tarkoittaa valovirta?Valovirta keroo lampun tuottaman valon kokonaismäärän. Valovirran yksikkö on lumen (lm). 60 W hehkulamppu tuottaa 710 lumenia. Huomionarvoista on kuitenkin se, että hehkulamppu hohtaa valoa joka suuntaan eli myös suuntiin joihin valoa ei välttämättä tarvita. Heijastimien kautta ei saada koko valovirtaa hyötykäyttöön. Ledit tuottavat valoa yhteen suuntaan ja suuntaa voidaan laajentaa ja hajottaa erilaisten linssien avulla. Näin ollen pienemmän lumen arvon Led-lamppu voi tuottaa samanlaisen valaistuksen kuin esim. korkeamman lumen arvon omaava hehkulamppu. Miten lasketaan valaisimen teho?Sähköinen teho lasketaan virran voimakkuuden ja jännitteen tulona: W = V x A Watti (W) = Tehon yksikkö Ampeeri (A) = Sähkövirran yksikkö Voltti (V) = Jännitteen yksikkö
Miten lasketaan tarvittavan muuntajan koko?Lasketaan valaisimien tehot yhteen ja sen mukaan valitaan sopivan kokoinen muuntaja. Esimerkki 1. 5 kpl SpotLite (6W) LED-lamppuja Esimerkki 2. 3 metriä TapeLite nauhaa (4,8W/m) Esimerkki 3. 2 kpl FrameLite Hipo 52cm (18W/m) + 2,5m TapeLite Hipo PLUS nauhaa (14,4W/m) Oversolin valikoimasta löytyy seuraavat muuntajat: |
| © Oversol Oy | Toimitusehdot | Leveransvillkor |
| Tulosta tämä sivu |
Powered
by SiteSystem version 1.63
|